sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Doctor Who: Maankauhistus

Pitkäikäiseen scifi-sarjaan Doctor Who tv-sarjaan perustuva Maankauhistus-sarjakuvalehden tarinat on Robbie Morrisonin käsikirjoittamia ja Dave Taylor ja Mariano Laclaustran piirtämiä. Lehti sisältää kaksi erillistä tarinaa, kaukaiselle planeetalle sijoittuvan nimikkosarjakuva Maankauhistuksen ja Intiaan ja siitä inspiraationsa saavaan tulevaisuuteen sijoittuva Oktin miekat. Sarjakuvat ovst kohtalaisen luettavia ilman ennakkotietoja mutta esimerkiksi TARDIS ja Tohtorin eri kasvot olisivat hämmentäviä.




Tarinat eivät olleet mitään suuria mestariteoksia, ja varsinkin Maankauhistus on aika geneerinen tohtorointi seikkailu. Oktin miekat oli aavistuksen mielenkiintoisempi ja sen viimeinen sivu jäi lämmittämään mieltä itse tarinan liikkuessa hiukan kauhun puolella. Hahmot ovat kuitenkin uskollisia tv-sarjan esikuvilleen, mikä on hyvä saavutus.

Harmi kyllä sarjakuvan piirtotyyli on jäykkää ja yksityiskohdatonta. Oikeastaan vain Tohtori näyttää suurimman osan ajasta hyvältä ja loppu sarjakuva tuntuu kärsineen siitä että piirtäjä on väsännyt ensisijaisesti hienon ja Peter Capalin (siis, 12. Tohtorin näyttelijän) näköistä Tohtoria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti