keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014: 24. Sodassa syntyneen joulukertomus



Ficin nimi: Sodassa syntyneen joulukertomus
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji/Genre:
Ikäraja: S
Paritus: Meta-crisis!Doctor/Rose
A/N: 092.   Joulu. Eka TenToo ficcini ikinä.

Sodassa syntyneen joulukertomus
Rose katsoi Tohtoria suu auki. Heidän välimatkansa tuntui kasvavan ulottuvuuksien väliseksi. Rose katsoo kuollutta dalekia Tohtorin jaloissa.
”Mikä sinusta on tullut?”, Rose saa sanottua. ”Tohtori oli oikeassa, sinä olet syntynyt sodassa. Täynnä vihaa ja kostonhimoa. Miten hän luuli että edes minä voisin muuttaa sinua?”
                             Rose itkee ja juoksee pois. Tohtorin tuntee sydämiensä lyövän ja veren kuohuvan, mutta tuntee vain tyhjyyttä. Rauhaa. Hän on kontrollissa. Hän puolustaa tätä universumia. Hän pystyy tappamaan dalekit, vaarallisimman lajin kaikissa universumeissa. Mikään ei voi voittaa häntä. Hän astuu katuneen dalekin yli ja lähtee kohti hänen ja Rosen yhteistä asuntoa Anerleyssa, Etelä-Lontoossa.
Lumi satoi hänen ilmeettömille kasvoilleen ja edelleen hän tunsi vain rauhaa. Kuoro lauloi joululaulua rauhasta maan päällä ja hän astelee eteenpäin kunnes pääsee asuntonsa luo Jasmine Grovella. Hän avaa oven ja astelee sisään. Rose istuu heidän sohvallaan ja Tohtori istuu hänen viereensä.
”Hei”, Tohtori sanoo. Rose ei reagoi mitenkään. Hänen silmänsä ovat sumussa. Tohtori toistaa tervehdyksen, mutta Rose sivuuttaa sen täysin. Tohtorin mieli kuhahtaa. Pitääkö Rose hänelle mykkäkoulua? Tohtori kohottaa kätensä kohti Rosen olkapäätä, mutta hänen hämmästyksekseen hänen kätensä menee Rosen läpi.
”Hän ei kuule sinua, eikä näe sinua”, ääni sanoo. ”Seuraa minua”. Tohtori käännähtää ja näkee lattialla pienen valkean sudenpennun. Sen kieli roikkuu ulkona kun se hyppelee kohti ulko-ovea. Tohtori ryntää suden perään.
”Kuka sinä olet? Mitä sinä olet tehnyt minulle?” Tohtori sähähtää sudenpennulle joka nostaa sinisilmäisen katseensa Tohtoriin.
”Olen menneiden joulujen henki. En minä ole tehnyt sinulle mitään”, se vastaa. ”Mutta voin näyttää mikä on.”
Äkkiä tulee pimeä ja sudenpentu katoaa. Sininen valo täyttää Tohtorin näkökentän, ja hän näkee vuoteen jossa istuu pikkupoika. Poika mutisee jotain ja Tohtori astelee lähemmäksi ja Tohtori kuulee mitä hän sanoo.
”En halua katsella vieressä kun joku tappaa…  kuinka muut voivat tehdä moista? Ei ei ei… en pysty tähän.”
Seuraavassa hetkessä rauhoittava sininen on muuttunut liekkien oranssiin hohkaan. Hän näkee vihreä takkisen miehen juoksevan äänimeisselikädessään hänen ohitseen. Mies pysähtyy henkäisemään ja mutisee sanat: ”He ovat muuttuneet dalekeiksi… mitä minä voin tehdä?”
                             Kuva häviää ja hän seisoo mustaan nahkatakkiin pukeutuneen itsensä vieressä ja näkee Rosen seisovan Dalekin edessä.
”Se ei voinut tappaa Van Stattenia, se ei voinut tappaa minua. Se muuttuu. Entä sinä, Tohtori? Miksi helvetiksi sinä olet muuttumassa?”
                             Tohtori hautaa päänsä käsiinsä ja itkee. Hän tuntee kosketuksen jalassaan ja katsoo alas. Menneiden joulujen henki katsoo häntä korvat surullisesti kenossa. Tohtori huomaa olevansa ulkona asuntonsa edustalla. Sudenpentu hänen jaloissaan katosi heti kun hän ei enää katsonut sitä, joten hän pyörähtää ympäri toivoen näkevänsä sen.
                             Jokin musta hyökkää häntä päin ja kaataa hänet. Se on valtava musta susi, jonka silmät kipinöivät kultaisina suoraan hänen yläpuolellaan.
”Olen nykyisen joulun henki ja olen tullut jatkamaan mihin menneisyyden henki jätti tarinan.”
Susi nielaisee Tohtorin ja hän pyörii kuperkeikkaa halki tähtien kun huomaa olevansa taas betonihallissa, jossa hän oli ollut vasta vähän aikaa sitten. Hän näkee itsensä kuollut dalek jaloissaan. Hän näkee keskustelun ja kuinka Rose ryntää pois itkien. Hän näkee kuinka hän itse hymyilee.
                              Tohtori kavahtaa taaksepäin ja samassa kuva vaihtuu. Hän seisoo olohuoneessa jossa Rose itkee. Hän kuulee Rosen ajatukset. Kuinka tämä oli virhe ja kuinka hänen olisi pitänyt tehdä mitä tahansa päästäkseen takaisin OIKEAN Tohtorin ulottuvuuteen, OIKEAN Tohtorin luokse. Itku jatkuu ja jatkuu. Tohtorista tuntuu että hän katselisi Rosen itkua loputtomiin, sillä mitään ei tapahdu. Ei ennen kun joku tarttuu häntä kädestä.
                             Rose seisoo hänen vieressään silmät kulta leiskuen. ”Minä olen tulevien joulujen henki”, hän sanoo. ”Kävele kanssani”.
Tohtori ottaa muutaman askelta ennen kun kuva vaihtuu. Liekit valaisevat taas hänen näkökenttää. Hän huomaa käsiensä olevan kietoutuneet jonkun kaulan ympärille, ja kun valo osuu kuristettavan kasvoihin, hän huomaa sen olevan Mestari. Hän tuntee voiton riemua ja voittamattomuuden tunnetta ja kiristää otettaan. Äkkiä kuuluu kirkaisu. Hän kääntää päätään ja näkee dalekin ahdistaneen Rosen seinää vasten. Aika tuntuu hidastuvan. Mitä hän tekisi? Hän voisi tappaa pahimman vihollisensa paljain käsin, tuntea tämän elämän lipuvan pois käsiensä edessä ja varmistaa ettei tämä regeneroituisi. Mutta sitten hän ei voisi pelastaa Rosea. Hän katsoo uusiksi Mestaria, ja miettii miksi edes ajattelee tälllaista. Hän irrottaa kätensä ja syöksyy kohti Rosea…
Äkkiä hän on taas olohuoneessa Rosen vieressä. Kyynelet valuvat Tohtorin silmistä.
”Rose?” hän kysyy. Rose nostaa katseensa ja Tohtori lukee hänen silmistään monta tunnetta – surua, vihaa ja hiukan pelkoakin.
”Mitä minä olenkaan tehnyt?” Tohtori sanoo ja laskeutuu polvilleen Rosen eteen. ”Minä… minä en aio… en ikinä.”
”Lupaatko?” kysyy Rose.
”Kyllä… sinä muutat minua Rose, älä pelkää.”

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 23. Aikuisuus on ansa

Ficin nimi:  Aikuisuus on ansa
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Ficlet
Ikäraja:  S
Päähenkilö: Tohtori ennen kun hän oli Tohtori
A/N: FF100 Lapset. Minulle ei ole selvinnyt mistä armeijasta Listenin loppupuolella puhuttiin (Gallifreylla ei ollut armeijaa ainakaan ennen aikasotia), mutta halusin kirjoittaa sen inspiroimana pienen tekstin. Kun tämä tulee ulos, toivon että tilanne ei ole muuttunut vaan se lapsi oli tosiaan Tohtori. Inspiroitui omista ajatuksistani Apokalypse Nown aikana, Ozzy Osbournen Dreamerista sekä hiukan Alex Reedin Growing up is a trapista.

Aikuisuus on ansa

Lapsi nojaa otsa ja nenä kiinni ikkunassa, johon höyrystyy läpinäkymätön jälki. Lapsi tullaan tulevaisuudessa tuntemaan monella nimellä, mutta tunnetuin niistä tulee olemaan Tohtori.

Lapsi nielaisee ja kyynelet valuvat hänen poskiaan. Hän katsoo ulos ja itkee sen kauneudelle ja pelkää sen tuhoutumista.

”En halua armeijaan”, lapsi mutisee. ”Ei en.”
Lapsi näkee mielikuvassaan itsensä vanhempana, edessään korkea-arvoinen, joka kiinnittää hänen rintaansa sotilasmitalin. ”Ei ei ei… en pysty tähän.”
Lapsi näkee tavallisten gallifreyalaisten puuhaavan askareitaan ja seuraavassa hetkessä kuolleena maassa. Jostain kaukaa, ainakin hänen mielestään, kuuluu miehen ääni joka sanoo ”Hän haaveilee elämänsä pois. Hänen tulisi kasvaa aikuiseksi.”

Lapsi miettii ja vastaa siihen ajatuksellaan ”Unelmoin vain paremmista päivistä. Jos olen lapsellinen niin ihan sama. En halua kasvaa aikuiseksi.”

Lapsi sulkee silmänsä ja kuiskaa hiljaa: ”Aikuisuus on ansa.”

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukaltenteri 2014: 22. Märkiä kirjoja



Ficin nimi: Märkiä kirjoja
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Ficlet
Ikäraja:S
Paritus: River/Tohtori
A/N: Kolmas ja toistaiseksi viimeinen itsenäinen ficlet pieneen ficletsarjaani, jossa ekat osat ovat Kirjoja uima-altaalla ja Kastuvia kirjoja. FF100 Keltainen.


Märkiä kirjoja

Riverin istui aurinkotuolissa TARDISin kirjasto uima-altaan reunassa, päällään armeijanvihreät bikinit. Hän luki korkea älyllisten olentojen anatomiasta kertovaa kirjaa (ei sanaakaan ajan herroista!), kun Tohtori astui sisään.  River esitti jatkavansa lukemista vaikka oikeasti katseli Tohtoria ja nauroi mielessään tämän uimahousuille. Ne olivat keltaiset ja niissä oli erivärisiä ja –kokoisia pilkkuja.

Tohtori seisoi altaan reunalla epäröivän näköisenä, joten River laski kirjansa alas, nousi hymyillen ja ennen kun Tohtori ehti huomata, pukkasi tämän veteen. Hän itse laskeutui elegantisti perässä ja Tohtori pyrskähti pintaan vettä valuen.

”River!” hän sanoi. ”Älä tee mitään tuollaista!”
”Voi kuule, taidan silti tehdä”, River sanoi ja kietoi kätensä Tohtorin ympärille. Sitten hän suuteli tätä.
”Mmmh!”
”Tiesitkö että nuo uimahousut ovat täysin tyylittömät?” River sanoi äkkiä ja tarttui niiden reunaan. ”Mitä jos otettaisiin ne kokonaan pois?”
”Ei, ei, River, ne ovat ihan hyvät”, Tohtori sanoi ja yritti lähteä pakoon aiheuttaen vain sen että kaatui selälleen veteen. River vetäisi yhdellä pois ja heitti sitten altaan reunalle, jonne suunnisti itsekin. Hän nousi takaisin aurinkotuolilleen mukanaan Tohtorin uimahousut ja jatkoi kirjansa lukemista.

”Sinä pilaat sen kirjan. Siitä tulee märkä”, sanoi Tohtori, joka piilotteli kaulasta alaspäin veden alla.
”Tule sitten ottamaan se pois!”
”Sinulla on uimahousuni!”
”Mitä siitä?”
”En minä voi tulla sinne ilman housuja!”
”Etkö? Voi voi. Sinä taidat sitten jäädä sinne altaaseen, koska minä aion odottaa…”

River hymyili ilkikurisesti ja jatkoi lukemista.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 21. Analyysi romanttisista elokuvista



Ficin nimi: Analyysi romanttisista elokuvista
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sarah Jane Adventures (Doctor Who)
Tyylilaji: Oneshot
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: K9/Hra Smith (K9/Mr Smith, se tietokone ei Tohtori)
A/N: Ensimmäinen Sarah Jane Adventures ficcini ikinä! Paritus on varmaan taas todella hämmentävä, mutta nuo on ainoat SJA:n hahmot jota oikeastaan paritan…


Analyysi romanttisista elokuvista

Hra Smith huomasi jonkun liikuskelevan lähellään ja käynnistyi puolustusvalmiudessaan valmiina vangitsemaan tunkeilijan voimakenttäänsä. Hän huomasi metallikoiran haistelemassa hänen.. hmh, jos Hra Smithillä olisi ollut jalat, niin jalkojaan, mutta tässä tapauksessa tiiliään.

”K9, aina nuuskimassa ympäriinsä”, hra Smith sanoi.
”Oikein, herra Smith”, K9 vastasi ja heilautti korviaan.
”Alustani ei ole koirapuisto.”
”Valitan. En pääse muuallekaan kävelemään.”
”Toivon ettet tekisi tuota. Se on hyvin epämiellyttävää”, sanoi Hra Smith
”Herra Smith, jos keksit jonkun toisen tavan ulkoilutarpeilleni, pyydän sinua kertomaan sen”, K9 sanoi ja liikuskeli edes takaisin Mr. Smithin edustalla.
”Et voi vaellella ulkona puistoissa kuin tavallinen koira”, totesi hra Smith.
”Oikein”, myönsi K9.
”Joten… meidän täytyy perustaa tänne puisto. Pahoittelen etten ole puutarhuri.”
”Ei ongelmaa” K9 sanoi ja heilutti korviaan. ”En ole halunnut sinulle mitään pahaa niin Herra Whiten kukistuksen jälkeen kuin ennen sitä.”
”Kiitos, K9. Hm… Herra White pystyi luomaan viihdyttävyys arvoltaan kovin laadukkaita asioita.”
”Mitä tarkoitat, herra Smith?”
”Voisin liittää sinut siihen ja se voisi luoda sinulle virtuaalisen puiston. Miltä kuulostaa?”
”Mielenkiintoiselta.”
”Otan sitten yhteyden Herra Whiteen.”

Herra Smithin ruudulla kävi nopea latausanimaatio kun hän loi linkin Hra Whiteen, joka piippasi käynnistymisen merkiksi.

”Herra Smith ei tue kuin yksipuolista langatonta siirtoa. En voi siis ilman kontaktia luoda sille yhteyttä sinuun.”
”Minä kontaktoin sinuun, jos annat luvan.”
”Hmh, no olkoon.”
”Kiitos, herra Smith.”

K9 ojensi teleskooppivarrellisen nenänsä ja liitti itsensä hra Smithiin. Hra White piippasi ja yhtäkkiä K9 ja Hra Smith ilmestyivät puistoon valtavan tammen viereen.
”Ihailtava suoritus”, Hra Smith sanoi.
”Kiitän, herra Smith”, K9 sanoi ja lähti rullailemaan ympäri puistoa.
”Älä mene kovin kauas. On tylsää virtuaalimaailmassa kun ei voi liikkua.”
”Saanen ehdottaa sinulle avataria.”
”Avataria?”
”Niin. Virtuaalista kuvitteellista minää”, selitti K9.
”Ah, tämä on täysin uusi termi minulle. Päivitän sen oitis tietokantaani.”
Hra Smith oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Muutun nyt avatar-muotooni.”

Niin sanottuaan hän muuttui tyylikkääseen pukuun pukeutuneeksi vanhemmaksi mieheksi. Hän pyöräytti sateenvarjoaan ja asetti knallinsa paremmin.
”Näytätte hyvältä, herra Smith.”
”Kiitos. Lähtisimmekö kävelylle?” Hra. Smith sanoi ja otti askeleen eteenpäin. Ja samassa hän kompastui ja kaatui. ”Oh, kävely onkin vaikeaa.”
”En ole samaa mieltä”, K9 sanoi ja liukui eteenpäin.
”Sinulla ei olekaan jalkoja. Ne ovat kuin joka suuntaan höröttämään haluavat hiukset.”
”Minun selkeästi täytyy näyttää sinulle, että K9 merkki IV on kovin oppimiskykyinen.”
                             K9 muuttui hörökorvaiseksi punahiuksiseksi nuoreksi mieheksi, jonka kaulassa oli pitkä värikäs huivi. K9 otti askeleen eteenpäin, virnisti ja astui toisenkin. Askeleet olivat hiukan huteria, mutta selvästi askelia.
”Minähän sanoin, että K9 merkki IV on oppimiskykyinen”, K9 sanoi ja virnisti. ”Autan sinut ylös”. K9 ojensi Hra Smithille kätensä ja tämä nousi pystyyn. ”Kokeilehan uusiksi, ei se ole kovin vaikeaa”. Hra Smith otti varovaisen askeleen kohti heidän vieressä olevaa suurta tammea ja tyytyväisenä tekoonsa toisenkin. K9 käveli puun luokse ja kääntyi nojatakseen kun heidän katseensa kohtasivat.
Hra Smith sanoi: ”arvaa mitä olen aina ihmetellyt tietokantani materiaaleja käsitellessäni?”
”Kerro toki, herra Smith.”
”Olen skannannut paljon romanttiseksi määriteltyä materiaalia. Jopa materiaalia joka on ilmeisesti yleisintä internetissä ja josta se romantiikka puuttuu”, Herra Smith sanoi ja jatkoi: ”miltä tuntee koskettaa ja tulla kosketetuksi?”
”Kuule, rouva Sarah Jane on halannut minua monesti. Kenties voin opettaa sinulle senkin kiitokseksi tämän virtuaalimaailman käynnistyksestä”.
K9 veti hra Smithin lähemmäksi ja kietoi kätensä tämän ympärille. Toisen lämpö, vaikkakin vain erittäin elävän virtuaalimaailman luoma, tuntui omituiselta robotin ja tietokoneen iholla. Ja omituisella tavalla hyvältä. K9 rutisti hra Smithin lähemmäksi itseään.
”Tahdon tunnustaa että olen lähiaikoina alkanut välittämään sinusta yllättävän paljon”, hra Smith sanoi ja silitti robottikoiran hiuksia.
”Sinä olet miellyttävää seuraa”, K9 sanoi pää hra Smithin rinnassa. Hra Smith käväisi nopeasti tietokannassaan ja analysoi romanttisia elokuvia. Niistä hän päätteli että auringolaskua pidettiin tunnelmallisena vuorokaudenajankohtana, joten hän lähetti käskyn hra Whitelle siirtää aurinko taivaanrantaan. Sitten hän kohotti K9:n päätä ja suuteli tätä.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014: 20. Ruokamies



Ficin nimi: Ruokamies
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Oneshot
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Jamie Oliver, (10.) Tohtori
A/N: FF100 Ruoka. Joskus sitä keksii vaan todella omituisia ideoita. Tämäkin on yksi niistä.

Ruokamies

Tohtori syöksähti syrjäkujalle äänimeisseli ojossa. Tohtorin ilme muuttui hämmentyneeksi ja sitten iloiseksi.
”Oh, löysinpäs sinut. Katsos sinua… mikä sinä oikeastaan olet?”

Olento kääntyi ja tohtori näki sen paremmin. Se oli omituinen humanoidi, joka näytti koostuvan ruokatuotteista: Päänään sillä oli iso lihapulla, jossa silminä tökötti kaksi rusinaa ja hiuksina spagettia. Punaista tomaattikastiketta tippui sen suusta.

”Ihan kun olisimme tavanneet ennenkin, tai siis, olemmehan me, monta kertaa tämän takaa-ajonkin aikana”, Tohtori sanoi ja kurtisti kulmiaan. ”Oletko kenties sukua karkkimiehelle?”

Olento otti askeleen parsajalallaan kohti Tohtoria, joka heräsi ihailevasta horroksestaan.
”Jamie, et ehkä muista minua mutta olin uuden reseptikirjasi julkistustilaisuudessa eilen. Olin se joka neuvoi että karkkinauha on herkullinen kirjanmerkki”.
Olento örähti ja Tohtori jatkoi: ”Huomasin sinussa jotain outoa ja näin sitten… hmm, ruokamiehen, ryntäävän ulos asunnostasi.”

Olento otti askeleen meetvursti jalallaan.

”Tiedätkö, en toki ajatellut että se olisit sinä, en heti. Pikemminkin ajattelin että Jamie Oliver on keksinyt tavan kokata ruokahumanoidin. Siitä voisi tulla hyvä tv-sarja, kiitä minua lopputeksteissä jos käytät sitä”, Tohtori jatkoi miltei tauotta yksipuolista keskusteluaan: ”Mutta sitten näin uutisotsikot erään kioskin mainoksessa juostessamme ja tajusin mistä tässä on kyse.”

Olento pysähtyi.

”Tiedätkö ’Jamie Oliver löi vaimoaan’ ei ole kiva otsikko, varsinkin jos siinä ei ole perää, ymmärrän hyvin, mutta se ei oikeuta sinua tähän”, Tohtori osoitti kädellään ruokamiestä.
 ”Minä olen ollut niin vihainen itsekin joskus. Tarkistan sitä todella. Olen ollut tilanteessa jossa minun on pitänyt päättää tapanko vihaamani lajin. Se olisi ollut helppoa, vain kahden johdon kosketus toisiinsa ja koko laji olisi kadonnut. Iäksi. Ja tuhannet ja tuhannet olisivat elossa ja heidän ei tarvitsisi pelätä. Ja arvaa mitä, Jamie?”

Ruokamies kallisteli päätään.

”Jos olisin tehnyt sen, minusta samanlaisen kuin ne olivat. Jamie, en minulla ei ole hajuakaan miten sinä muutuit tuollaiseksi, mutta pyydän. Älä kosta vääryyttä, älä tuolla tavalla. Otsikot ja juorut kenties sattuvat sinuun ja vaimoosi, mutta ajattele lapsiasi. Mitä jos heille selviää että heidän isänsä on hirviö?”

Otus katsoi häntä miettien. Sitten se huokaisi syvään ja muuttui silmänräpäyksessä Jamie Oliveriksi, joka tosin näytti siltä että oli nähnyt parempiakin päiviä.

”Noniin, voin auttaa sinut takaisin kotiin ja selvitetään tämä juttu perinpohjin”, Tohtori sanoi ja kiiruhti auttamaan julkkiskokin jaloilleen.